Pentu tulee taloon
Pentua ostamassa
Älä osta sikaa säkissä, vaan tutustu eri kasvattajien koiriin sekä kysele aktiivisesti muilta koirien omistajilta heidän kokemuksistaan. Pentua valittaessa on äärimmäisen tärkeää, että tiedät mitä tulevalta koiraltasi odotat ja haet. Näistä asioista on hyvä keskustella kasvattajan kanssa etukäteen, jotta hän osaa sitten pentujen synnyttyä auttaa sinua oikean pennun valitsemisessa. Onnellisen koiran ja omistajan tunnistaa siitä että yhteistyö ja arki sujuvat mukavasti.
Pentu viettää elämänsä tärkeimmät viikot kasvattajan luona joten on tärkeää, että pennut saavat kasvaa ihmisten keskellä ja tottuvat näin kodin rytmiin, ääniin sekä erilaisiin ihmisiin ja eläimiin. Hyvin sosiaalistunut pentu selviää usein paremmin uudessa kodissaan sekä on paljon vastaanottavaisempi uusille asioille ja näin ollen on myös mukavampaa seuraa uudelle omistajalleen.
Hyvä idea on viedä kasvattajalle pyyhe tai vaikka tyynyliina joka laitetaan pentulaatikkoon tai jonka kanssa kasvattaja esimerkiksi nukkuu. Näin pentu saa mukaansa uuteen elämäänsä jotain tuttua ja turvallista.

Kotiin
Koti on paikka johon tullaan rentoutumaan pitkän työpäivän jälkeen. Katsellaan rauhassa TV:tä sekä puuhastellaan perheen kanssa mukavia asioita. Myös pentu on hyvä opettaa siihen, että koti on paikka, jossa rauhoitutaan. Pitkin seiniä viipottava 10 -kiloinen pentu voi olla huvittavaa katseltavaa, mutta 40 -kiloisena voi jo omistajan hymy ja huumorintaju olla loppumetreillä. Kannattaa siis opettaa, että kotona ollaan rauhassa ja ulos mennään leikkimään ja riehumaan.
Pennulle olisi tärkeää opettaa sen oma paikka, missä se saa olla rauhassa silloin kun väsyttää sekä opettaa myös perheen pienimmille ettei pentua saa häiritä sen nukkuessa tai syödessä. Myös ruokapaikka sekä sanomalehtien sijainti on hyvä kerrata muutamaan otteeseen. Sanomalehdet olisi hyvä sijoittaa ainoastaan ulko-oven eteen eikä ripotella niitä ympäri asuntoa. Näin pentu oppii tekemään tarpeensa helpommin ja nopeammin yhteen paikkaan sekä myös hakeutumaan paikan läheisyyteen hädän yllättäessä, josta pentu on taas huomattavasti helpompi siirtää ulos tarpeilleen.
Kynsien leikkuu, hampaiden katsominen sekä muita hyödyllisiä asioita olisi tärkeää käydä läpi päivittäin.
Ruokinta
Oikea ruokinta on kasvavalle pennulle tärkeää. Isoille koirille suunniteltu laadukas kuivaruoka on pennun parasta ravintoa. Siihen on lisätty kaikki tarvittavat ravinteet, jotta pentusi kasvaa tasaisesti ja terveellisesti. Pidä pentu ennemmin hoikkana koko sen kasvukauden ajan, koska suurilla raskasrakenteisilla koirilla nivelet ja luusto ovat kovalla rasituksella ilman ylipainoakin.
Kasvattajan kanssa on hyvä keskustella erilaisista ruokintavaihtoehdoista. Lisäravinteita ei pennun ruokaan tarvitse lisätä, jos kasvattaja tai eläinlääkäri ei sitä erikseen suosittele. Lihaa, piimää, kermaviiliä sekä muuta kotiruokaa kannattaa antaa silloin tällöin pieninä annoksina, jotta pennun maha tottuu myös muuhunkin ravintoon. Kasvattajan luona on hyvä käydä kasvavan koiran kanssa vierailulla, jotta pystytte tarkkailemaan koiran kasvua ja kehitystä. Myös pentutapaamiset ovat tämän asian tarkkailussa hyvä vaihtoehto.
Myös eläinlääkärin mielipidettä kannattaa kuunnella ja käydä tarkastuttamassa koiraa varsinkin kasvuaikana useamminkin kuin vain rokotusten yhteydessä.
Yksin jääminen
Pennun kanssa kannattaa aloittaa yksinoloharjoittelut melkein heti sen saavuttua uuteen kotiinsa. Aluksi voi harjoitella niin, että pentu jätetään yksin toiseen huoneeseen. Ovi suljetaan hetkeksi ja avataan taas. Pennulle ei tarvitse jättää mitään erityisiä hyvästejä, voi sanoa vaikka "Rekku odottaa". Takaisin tullessa ei myöskään kannata mennä pennun luokse hössöttämään. Tehkää tästä harjoituksesta mahdollisimman neutraali. Osalle Amerikanbulldogeista on helpompaa jäädä johonkin rajattuun tilaan, kuten makuuhuoneeseen. Tilaa voi rajata portilla tai sulkemalla oven. Tämä kannattaa huomioida harjoitusten alussa ja miettiä valmiiksi, missä tilassa koira tulee viettämään päivänsä yksin ollessaan.
Harjoittelua jatketaan niin, että omistajat poistuvat kodista ulko-oven taakse muutamiksi sekunneiksi ja tulevat taas sisään. Harjoitusten edetessä aikaa pidennetään, voidaan viedä roskat, kiertää taloa tms. Kuuntele ennen sisäänmenoa, onko pentu hiljaa vai haukkuuko tai vinkuuko se sisällä. Jos se pitää ääntä, odota kunnes se on hiljaa ennen kuin menet sisään. Pennulle voi jättää jonkin lelun tai pienen luun, jotta sillä olisi muuta ajateltavaa alussa. Pian koira huomaa, että omistaja palaa joka kerta takaisin. Se oppii rentoutumaan ja yleensä yksin ollessaan koirat käyttävätkin tämän ajan nukkumiseen.

Ulos
Emon rokotesuoja suojaa myös pentua 12 viikon ikään saakka jolloin on myös ensimmäisten rokotuksien aika. Pentua ei siis tarvitse eikä kannatakaan piilotella sisällä vaan lähteä reippaasti ulos katselemaan maailmaa. Koirapuistoja kannattaa kuitenkin välttää ja tavata vain tuttuja ja rauhallisia koiria. Namia tai muuta koiran mielestä mielekästä on hyvä pitää mukana pennun kanssa ulkoillessa jolloin se on helppo palkita tarpeiden teosta sekä kauniisti hihnassa kävelystä. On oma valintasi haluatko, että pentusi pääsee hihnassa ollessaan tapaamaan muita koiria vai ei. Jos kuitenkin päätät että hihnalenkit ovat pääasiassa teidän aikaa ja kavereita tavataan vain luvan kanssa, kannattaa päätöksestä pitää kiinni. Tällöin pennulle opetetaan, ettei vieraista koirista tarvitse välittää, vaan kuljetaan rauhallisesti ohi ja tervehditään, jos sinulle sopii. Tämä voi olla hyvä ratkaisu varsinkin urosten kanssa, jotka vanhemmiten harvoin tulevat toisten koirien kanssa toimeen. Jos ohitus on opittu jo pienestä pitäen, sen kanssa ei välttämättä tule isoja ongelmia murrosiän lähestyessä.
Pennun kanssa on hyvä käydä mahdollisimman paljon erilaisissa paikoissa, jotta se oppii kulkemaan niin ruuhkaisissa busseissa kuin istumaan rauhallisesti eläinlääkärissäkin.

Liikunta
Parasta liikuntaa pennulle on vapaana olo vaihtelevassa maastossa pennun oman jaksamisen mukaan. Pieniä lenkkejä kannattaa harjoitella kuitenkin vähintään kerran päivässä, jotta pentu oppii myös käyttämään pantaa ja kulkemaan nätisti hihnassa.
Koulutus
Hyvä peruskoulutus on äärimmäisen tärkeää rodusta ja sukupuolesta riippumatta. Hyvien tapojen sekä perusliikkeiden opettelu kannattaa aloittaa jo ensimmäisinä päivinä pennun saavuttua uuteen kotiin. Hidas eteneminen ja kärsivällisyys sekä perusteellisuus ovat tärkeitä asioita. Älä jätä asioita puolitiehen vaan suorita ne kerralla loppuun. Pidemmän päälle huomaat, että näin pennun on helpompi hahmottaa, mitä milloinkin haluat ja se oppii asiat kerralla oikein.
Pennun opettamisessa on hyvä edetä hitaasti ja kerrata asioita tarpeeksi usein. Älä opeta useaa asiaa samaan aikaan vaan opeta ensin yksi asia alusta loppuun ennen seuraavaan siirtymistä. Päivässä 10 minuutinkin opetushetki on riittävä. Pidä koulutuskerrat ennemmin liian lyhyinä kuin pitkinä, jotta pentu ei ehdi menettää mielenkiintoaan. Lopeta koulutus aina onnistuneeseen asiaan, jotta molemmille jää hyvä mieli ja seuraavallakin kerralla on mukava tehdä asioita yhdessä.
Palkkauksen kanssa täytyy olla äärimmäisen tarkka. Palkinnon on tultava pennulle heti, kun se on suorittanut vaaditun asian oikein. Jos pentu ei aluksi ymmärrä mitä siltä halutaan, voi palkkiota apuna käyttäen ohjata pentua suorituksessa muutamia kertoja.
Hyvä omistaja on koulutuksessa reilu sekä johdonmukainen eikä aseta koiraansa sellaiseen tilanteeseen missä se ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä.